4H:ssa opitaan tekemällä. Neljä avaintuotetta ohjaavat yhdistysten perustoimintaa.
Ryhmätoiminta muodostuu 4H-kerhoista ja erilaisia kilpailuista.
Koulutukset kehittävät lasten ja nuorten ryhmätoiminnassa oppimia taitoja ja edistävät nuoren kasvua ja kehitystä aikuiseksi. Koulutusten kautta nuoret saavat myös valmiuksia työelämään ja yrittäjyyteen.
Työelämävalmiudet ovat tärkeitä taitoja, joita nuori saa 4H-toiminnan kautta. Tavoitteena on parantaa nuorten työelämään liittyviä tietoja sekä tarjota mahdollisuuksia ensimmäisiin työkokemuksiin.
Nuorten yritykset ovat 4H-nuorten omia yrityksiä, joiden kautta nuoret saavat mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä turvallisissa puitteissa.
Kansalaisjärjestönä 4H painottaa kansalaistoimintaa, johon kuuluu edellä mainittujen avaintuotteiden lisäksi toimintaa muun muassa seuraavilla aihealueilla:
Metsä ja luonto on laaja toimintakokonaisuus, joka kattaa muun muassa metsäkerhot sekä erilaiset metsäalan hankkeet.
Kansainvälisyys edistää monikulttuurisuutta ja nuorten kansainvälistymistä. Nuorille tarjotaan mahdollisuutta vaihtoon ulkomailla. 4H on mukana kehitysyhteistyössä Afrikassa.
Ympäristö näkyy toiminnassa muun muassa erilaisten ympäristökasvatushankkeiden ja -kampanjoiden kautta.
Aktiivinen kansalaisuus, joka kannustaa lapsia ja nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa 4H-Nuorisotoimikunta sekä piiriparlamentit.
Toiminnan aihepiirejä yhdistää käytännönläheisyys. Käden- ja arjen taidoissa painottuvat monenlainen käsillä tekeminen kuten esimerkiksi askartelu, ruoanvalmistus ja leivonta. Eläinten hoito kasvattaa suosiotaan. Puutarha-, viherympäristö-, metsä- ja luontoaiheissa tutustutaan ympäristöön eri näkökulmista. Teknologia tarjoaa tekemistä koneista kiinnostuneelle. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat esillä jo pienten kerhotoiminnassa. Matkustamaan pääsee, kun ikää on kertynyt riittävästi.
Kaikki 4H-toiminnan aihepiirit ovat esillä kerhoissa, työpalvelussa sekä yritys- ja projektitoiminnassa. Materiaalia tekemiseen ja ohjaamiseen löytyy muun muassa TOP-tehtäväpankista.