
4H-kerhot4H-kerhot tarjoavat vuosittain yhdessä tekemisen paikan tuhansille lapsille ja nuorille. Eri puolella Suomea toimii noin 2900 4H-kerhoa. Kerhot toimivat aktiivisesti myös haja-asutusalueilla. Suurin osa kerholaisista on iältään 6 - 12-vuotiaita. Kerhoissa tutustutaan monipuolisesti erilaisiin 4H-aiheisiin, kuten esimerkiksi metsään ja luontoon, ympäristöön, eläimiin ja kansainvälisyyteen. Erityisen suosittuja ovat kokkaus ja erilaisiin kädentaitoihin liittyvät asiat. Yritteliääksi kasvaminen on tärkeä osa kerhojen toimintaa. TOP-tehtäväpankki on tärkeä kerhotoiminnan apuväline. Lisätietoja oman alueesi kerhotoiminnasta saat paikallisesta 4H-yhdistyksestä. 4H-iltapäivätoiminta4H-iltapäivätoiminta on suunnattu erityisesti 1. - 2. luokan oppilaille. 4H-iltapäivätoiminta tarjoaa lapsille laadukkaat, luotettavat ja turvalliset puitteet viettää koulun jälkeistä aikaa. 4H-iltapäivätoimintaa järjestää noin 150 yhdistystä itsenäisesti tai yhteistyökumppanien kuten kuntien, seurakuntien tai muiden järjestöjen kanssa. Lisätietoja lähiympäristösi iltapäivätoiminnasta saat oman alueesi 4H-piiristä tai lähimmästä paikallisyhdistyksestä.
|
|
|