Tervetuloa 4H:n kuvamaailmaan. Haluamme välittää sinulle valokuviemme avulla lasten ja nuorten tekemisen, oppimisen, onnistumisen ja ilon riemun.

Nostamme kuvien avulla esille 4H-toiminnan joka ulottuu niin maaseudulle kuin kaupunkeihin. Haluamme tukea lapsia ja nuoria oman elämänpolun rakentamisessa siten, että he löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa ja aktiivisina kansalaisina.

4H:n kuvia saavat vapaasti käyttää 4H-yhdistykset ja median edustajat 4H:ta koskevissa yhteyksissä. Kuvan yhteydessä on mainittava Suomen 4H-liitto sekä kuvaajan nimi esimerkiksi muodossa ”Suomen 4H-liitto / Maija Meikäläinen”.

Pääset kuvapankkiin tästä linkistä.

Mikäli tarvitset kuvan, jota ei löydy kuvapankista, voit olla suoraan yhteydessä graafinen suunnittelija Tiina Rinteeseen, tiina.rinne@4h.fi tai puhelin 044.