4H-toiminta käynnistyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa vastauksena nuorten työttömyyteen, pahoinvointiin ja näihin kytkeytyneisiin muuttoaaltoihin maaseudulta kaupunkeihin.

Toiminnan tavoitteena oli tuolloin tarjota nuorille sellaisia käytännön yrittämisen, työnteon ja arkielämän taitoja, että nämä voisivat pärjätä yhteiskunnassa ja erityisesti maaseudulla omalla työllään. Samalla tavoitteena oli levittää maaseudun nuorille tietoa maatilatalouden nykyaikaisista työmenetelmistä.

Toiminta alkoi maatalouskerhojen ympäriltä, mutta hyvin pian kerhojen ohjelmaan tuli myös puutarha-, säilöntä-, leivonta- ja ompelukerhoja. Kerhotoiminta oli aktiivista ja vakiintunutta, joten myös valtio tuli mukaan toiminnan rahoittamiseen. Apilanlehti patentoitiin kerhotyön tunnukseksi vuonna 1924. 4H:n perusideologiaksi muodostui ”Tekemällä oppiminen”. 4H-toiminnan levitessä Eurooppaan haluttiin kerholaisia yhdistää, joten tällöin sai alkunsa kansainvälinen nuorisovaihto.

Suomeen 4H-aate saapui yksittäisten henkilöiden vierailtua järjestön syntysijoilla ja todettua samankaltaisen toiminnan tarpeellisuuden myös täällä. 4H-työn käynnistämiseen vaikutti useita merkittäviä järjestöjä, joista keskeisimpiä olivat kenraali Mannerheimin aloitteesta perustettu Lastensuojeluliitto, maataloudelliset järjestöt sekä Marttaliitto.

Ensimmäiset paikalliset 4H-yhdistykset perustettiin 1920-luvun puolivälissä maatalouskerhoyhdistysten nimellä. Valtakunnalliseksi keskusliitoksi perustettiin Suomen Maatalouskerholiitto vuonna 1928. Ensimmäisinä toimintavuosina rahoitus saatiin ulkomailta. Suurin rahoittaja oli Rockefeller-säätiö. Valtion rahoitus lisääntyi vähitellen, mutta ehtona oli rahoituksen hankkiminen myös paikallisella tasolla. Alusta alkaen elinkeinoelämä on ollut tukemassa 4H-toimintaa.

Pohjoismainen vuorovaikutus ja yhteistyö olivat alusta alkaen vahva osa 4H-toimintaa Suomessa. Tuolloin saivat alkunsa esimerkiksi pohjoismaiset 4H-leirit. Merkittäväksi Euroopan yhteistyöelimeksi muodostui vuonna 1956 perustettu 4H-järjestöjen Euroopan Komitea, johon Suomi liittyi jäseneksi vuonna 1960. Suomi liittyi kansainväliseen vaihto-ohjelmatoimintaan mukaan vuonna 1948, jolloin ensimmäiset 4H-nuoret lähtivät USA:han ja Englantiin. 1970-luvulla 4H-kehitysyhteistyö voimistui.

Toiminta on alkuaikojen maaseutupainotteisuudesta laajentunut sekä taajamissa että suurimmissa kaupungeissakin tehtäväksi nuorisotyöksi, joka sisällöltään soveltuu yhtä hyvin niin maaseudun kuin kaupunkien nuorille. Vuonna 1968 järjestön nimi vaihdettiin vastaamaan kansainvälistä nimeä eli 4H-liitoksi. 4H-toiminta on ollut alusta saakka poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta ja sillä on toiminnan käynnistymisestä lähtien ollut laajojen kansalaispiirien tuki takanaan.

Lähteet:

(Toim.) Karhulahti, Sonja & Sauli Tuikka: 50 vuotta 4H-työtä keskipohjalaisen nuorison ja elävän maaseudun parhaaksi 1944–1994. Kannus 1994.

(Toim.) Palosuo, V. J.; Lindsberg, Pentti & Laura-Leena Happonen: Työn ja taidon tiellä. 50 vuotta 4H-toimintaa. Helsinki 1978.

Suomen 4H-liitto: Teemme tulevaisuutta. 75 vuotta 4H-nuorisotyötä 1928–2003. Forssa 2003.