Järjestö
4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4H-työelämäkurssit syventävät nuoren osaamista. Innostunut nuori voi perustaa oman 4H-yrityksen yritysohjaajan tukemana. Toiminnassa saadaan valmiuksia yrittäjyyteen ja työelämään.
Kasvatusajattelumme perustan muodostava neljä H-kirjainta ja Tekemällä oppimisen käytännönläheinen toimintamenetelmä. Näistä lähtökohdista järjestö toteuttaa yrittäjyys- ja kansalaiskasvatusta. Neljän H:n perustana ovat sanat Head, Hands, Heart ja Health, suomeksi Harkinta, Harjaannus, Hyvyys ja Hyvinvointi.
4H-järjestö on Suomen suurin nuorisojärjestö. 4H-järjestöön kuuluu yli 75 000 jäsentä. 4H-yhdistyksiä on 250 ympäri Suomea. Paikallisyhdistysten toimintaa tukee 14 4H-piiriä. Ruotsinkielistä 4H-toimintaa tarjoaa Finlands svenska 4H, jolla on yli 4 000 jäsentä.
Toimintaa on niin paikallistasolla kuin valtakunnallisesti. Mukaan pääsee ottamalla yhteyttä paikallisyhdistykseen. Paikallisyhdistysten toiminnassa on erilaisia painopisteitä. Yhdistykset järjestävät muun muassa kerhotoimintaa, erilaisia kursseja, tapahtumia ja kilpailuja. Nuori voi kehittää työelämätaitoja Ajokortti työelämään -kurssilla. Yhdistysten kautta nuori voi työllistyä tai perustaa oman yrityksen.
4H on itse tekemisen iloa!

Head - Harkintakuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Hands - Harjaannustarkoittaa käytännön ja käden taitoja, joita harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet, kuten yritteliäisyys ja ahkeruus. Heart - Hyvyyskertoo toisen ihmisen kunnioittamisesta ja huolenpidosta. Siihen liittyvät myös yhteistyötaidot ja hyvä käytös. Health - Hyvinvointion kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille. |