Media

Mediaosion sisältöä ylläpidetään ensisijaisesti tiedotusvälineiden edustajia varten. Osio sisältää muun muassa uutisia 4H-toiminnasta, tiedotteet, vuosikertomuksen ja logon. Järjestön avaintuotteisiin voit tutustua Kolme askelta työelämään -mallin avulla.

Tekemällä oppii parhaiten

4H-järjestön toiminta on aina vahvasti perustunut tekemällä oppimisen menetelmään. Toimintaa on kehitetty muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin, jotta järjestö tukisi parhaalla mahdollisella tavalla lasten ja nuorten kasvua vastuullisiksi ja yritteliäiksi.

Kasvatusajattelumme perustan muodostavat neljä H-kirjainta: Harkinta, Harjaannus, Hyvyys ja Hyvinvointi sekä Tekemällä oppimisen käytännönläheinen toimintamenetelmä. Näistä lähtökohdista järjestö toteuttaa yrittäjyys- ja kansalaiskasvatusta.

Kolme askelta työelämään

Yrittäjyyskasvatusta toteutetaan Kolme askelta työelämään -toimintamallin avulla. Kansalaiskasvatuksen osana ovat muun muassa kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sekä metsä- ja luontoasiat. Kolme askelta työelämään -malli yhdistää harrastustoiminnan ja oppimisen omaleimaisella tavalla. Mallin sisältämät tuotteet tarjoavat monipuolisia oppimisen mahdollisuuksia 6-29-vuotiaille lapsille ja nuorille.


Yhteystiedot

Terhi Käkelä
viestintäpäällikkö
puh. 044 783 0307
terhi.kakela(at)4h.fi

Suomen 4H-liiton viestintäyksikön vastuulla ovat:

  • Markkinointiviestintä
  • Tiedotus
  • www-sivujen kehittäminen
  • Julkaisutoiminta
  • Jäsenlehti 4H-Pilke
  • Yhtenäinen järjestöilme
Tekemällä oppii parhaiten!

4H-järjestö on Suomen suurin nuorisojärjestö. 4H-järjestöön kuuluu 79 000 jäsentä.
 
4H-yhdistyksiä on 251 ympäri Suomea. Paikallisyhdistysten toimintaa tukee 14 4H-piiriä.

Ruotsinkielistä 4H-toimintaa tarjoaa Finlands svenska 4H, jolla on 5 000 jäsentä.