Nuorten vaihtotarinoita: Kesä 4H-vaihdossa Koreassa

Julkaisemme Ajankohtaista-palstallamme nuorten itsensä kirjoittamia vaihtotarinoita.

Olen Iris ja sain viettää ikimuistoisen kesän Etelä-Koreassa 4H-vaihdossa! 

Osallistuin 4H-vaihtoon ensimmäisen kerran 2019, kun vietin viisi viikkoa Kanadassa. Se oli minulle mahtava kokemus ja tapasin paljon ihania ihmisiä. Siitä asti mietin, että olisi kiva joskus lähteä uudestaan 4H:n kautta vaihtoon. Tänä kesänä se sitten kävikin toteen, kun sain mahdollisuuden suunnata taas maailmalle, tällä kertaa matkakohteena Etelä-Korea! Vaihtoni kesti kaksi kuukautta, enkä voi sanoa muuta kuin että se oli pieni unelmien täyttymys. Se oli kaikki mitä odotin ja vielä enemmän, vaikken tarkalleen tiennytkään mitä odottaa.  

Se onkin mielestäni yksi parhaita asioita näissä vaihdoissa, koskaan ei voi tietää mitä matka tuo tullessaan ja ketä ihmisiä siellä tapaa. Matkan jälkeen sitä voi vain todeta, että ei olisi osannutkaan kuvitella etukäteen, mitä kaikkea jännittävää sai kokea.

Paikallisten perheiden luona asuminen avaa silmät uudelle paikalle ihan eri tavalla, kuin jos vain matkustaisi turistina. Sain kokea korealaista kulttuuria ja nähdä maata paikallisten silmin. Tapasin paljon ihmisiä ja sain monta uutta ystävää, jotka innokkaasti näyttivät minulle kotimaatansa ja tutustuttivat minut korealaisiin tapoihin. Kaikki vaihtoperheeni olivat oikein ihania ja huolehtivaisia ja pitivät minusta hyvää huolta. He olivat suunnitelleet meille paljon yhteistä ohjelmaa, ja minulla olikin aika hektinen kesä.  

Kahden kuukauden aikana ehdin nähdä niin suurempia kaupunkeja kuin maaseutuakin. Vaihtoperheeni näyttivät minulle paljon eri paikkoja, sain jopa vierailla kahdella Korean saarista! Jejun saarella sain kiivetä Hallasan-vuorta pitkin ja ihastella upeita hiekkarantoja sinisine vesineen. Söin makeita paikallisia mandariineja ja kävimme katsomassa suuria teeviljelmiä.  

Gyeongjun kaupungissa pukeuduimme Hanbok-pukuihin joita ihmiset käyttivät Silla-dynastian aikana ja vierailimme suurten kumpujen näköisillä vanhoilla haudoilla. Kävimme museossa ja opimme vähän historiaa, sekä ihastelimme Donggung-palatsia ja sen ympäröimää Wolji-lampea illalla, kun paikka oli valaistu kauniisti.

Näin pandoja huvipuistossa, vierailin monilla buddhalaisilla temppeleillä, ja lauloin karaokea korealaisessa karaokehuoneessa. Suomalaisena oli myös mielenkiintoista käydä korealaisessa saunassa.  

Kolme neljästä vaihtoperheestäni asui rannikolla, joten tuli syötyä paljon mereneläviä. Maistoin muutenkin kaikkialla paikallisia erikoisuuksia ja henkilökohtaisesti pidän todella paljon korealaisesta ruuasta. Opin korealaisesta ruuanlaitosta ja sain mm. osallistua teelehtien paahtamiseen. Haenamissa host-äitini valmisti rannalta itsepoimimiamme simpukoita. Söin myös suomalaiselle vähän epätavallisempia ruokia, kuten raakoja mustekalan lonkeronpalasia. Ne kiemurtelivat lautasella, ja yksi jopa tarrasi kielestäni kiinni kun yritin syödä sitä! Yksi parhaista asioista matkustamisessa ovat mielestäni uudet makuelämykset, ja kannustankin kaikkia reippaasti ainakin maistamaan kaikkea!  

Minua myös tutustutettiin Korean maataloustoimintaan ja sain vierailla mm. Nonghyup-pankin toimistoilla ja eri maatiloilla missä viljeltiin kaikkea viinirypäleistä chileihin. Pääsinkin Gimcheonissa itse poimimaan luumuja puusta ja Pohangissa söin varmaan tuoreinta vesimelonia mitä olen koskaan maistanut. 

Tapasin matkani aikana paljon eri ihmisiä, perheiden sukulaisia ja ystäviä, tuttuja sekä 4H-järjestön jäseniä. Joskus muutkin kuin perheidenjäsenet halusivat viedä minua johonkin. Yhdessä vaihtoperheessä asuin viikon samaan aikaan kahden taiwanilaisen naisen kanssa, ja heiltä opin mm. taiwanilaisesta teekulttuurista. Haenamissa kanssani samassa perheessä asui nainen Yhdysvalloista, jonka kanssa pääsimme poseeraamaan paikallisen lehden etusivulle.  

Vaihtoni aikana osallistuin myös 4H-leirille, joka järjestettiin vieraileville vaihtareille ja vaihtoperheille. Pidin siellä omaksi yllätyksekseni pienen tervetuliaispuheen, ja pääsin esittelemään Suomea. Yritin myös opettaa kaikille halukkaille Letkajenkan, aika pitkä siitä jonosta tulikin! Leirille osallistui ihmisiä kaikista vaihtoperheistäni, ja minulla oli kuin jouluaatto, kun sain nähdä matkan aikana tapaamiani ystäviä uudestaan. Tutustuin leirillä myös muihin vaihtareihin ja vaihtoperheisiin.   

Koen, että sain kesän aikana lisää itsevarmuutta ja luottamusta siitä, että pärjään hyvin erilaisissa tilanteissa. Olin myös innokas oppimaan korean kieltä, ja tämä kesä toimi oikein tehokurssina! Yritin aktiivisesti kuunnella ja toistaa, ja jonkun ajan päästä huomasin, että jotain oli tarttunut!

Olen kaikesta kokemastani hyvin kiitollinen ja iloinen, enkä vaihtaisi mitään. Vaikka olikin välillä vähän reissuväsymystä, niin minulla oli oikein rikas ja antoisa kesä ja kaikki meni aika mutkattomasti. Jään kaipaamaan kaikkia uusia ystäviäni ja odotan innolla näkeväni heitä uudelleen. Yksi heistä onkin tulossa Suomeen jo joulukuussa!

Iris Koskela, vaihdossa Etelä-Koreassa kesällä 2023