Aapo Kallio ja Tomi Pitkänen nappasivat voitot Meidän Media –TOP-kilpailussa
Suomen 4H-liiton järjestämässä Meidän media –kilpailussa lapset ja nuoret pääsivät näyttämään verkkoviestinnän osaamistaan. Kilpailussa esiteltiin omaa TOP-tehtävää tai tehtiin omalle 4H-kerholle kotisivut. Kisaan osallistui taitavasti tehtyjä ja mainiosti annettua tehtävää käsitelleitä töitä. Näiden joukosta voittajiksi kohosivat 7–12-vuotiaiden sarjassa Aapo Kallio Keuruulta ja 13–16-vuotiaiden sarjassa Tomi Pitkänen Kuusamosta.
Molemmissa sarjoissa palkittiin kolme parasta työtä. Nuorempien sarjassa toiseksi tuli Anni Tiusanen Pieksämäeltä ja kolmanneksi kipusi Iidalotta Heikka Kauhajoelta. Vanhempien sarjassa toisena palkittiin Elina Kontro Kaavilta ja kolmantena Iida ja Venla Lukka Oulusta.
TOP-tehtävää esitelleissä nuoremman sarjan töissä tuli hyvin näkyviin lasten tapa lähestyä tehtävää ja kertoa sen tekemisestä. Palkitut työt tarjosivat jokainen hieman erilaisen tavan kuvata omaa TOP-tehtävää. Niiden kautta sai hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea TOP-tehtävän tekeminen vaatii ja mitä siihen liittyy.
Vanhempien sarjassa parhaat 4H-kerhojen kotisivut esittelivät innostavasti ryhmän toimintaa ja arkea. Sivut oli selkeästi tehty kerhon yhteiseksi viestintävälineeksi ja sen kautta pystyi mm. tarkistamaan tulevan kerhokerran ohjelmaa ja toisaalta niistä löytyi tietoa kerholaisista ja kerhossa tapahtuneesta monipuolisesta toiminnasta. Palkitut kerhosivut ovat hyviä 4H-toiminnan mainoksia ja ne voi suoraan ottaa jatkuvaan käyttöön.
Kisassa sarjojen voittajat saivat palkinnoksi miniläppärin, toiset IPod Nanon ja kolmannet digikameran. Vanhemman sarjan voittajat saivat lisäpalkintona Optinet Oy:n lahjoittamana Yhdistysavain kotisivut vuodeksi käyttöönsä. Näin palkitut kerhot voivat jatkaa hyvin alkanutta oman 4H-kerhon kotisivujen ylläpitoa.
Kilpailu oli avoin 4H-järjestön jäsenille ja sen järjesti Suomen 4H-liitto yhteistyössä Optinet Oy:n kanssa.
Palkittuihin töihin pääset tutustumaan alla olevien linkkinä toimivien kuvien kautta.