4H:ssa ei ole yhtä samanlaista työviikkoa

4H-yhdistykset toteuttavat paikallisesti käytännön nuorisotyötä eli järjestävät lapsille ja nuorille monipuolista harrastustoimintaa. Yhdistyksen toiminnasta vastaa pääasiallisesti palkattu toiminnanjohtaja. Elämäntyö-stipendillä keväällä 2026 palkittu Pirjo Hämynen Pielisen 4H-yhdistyksestä on nähnyt valtavia muutoksia työssään vuosikymmenten mittaisen 4H-uran aikana.

Pirjo Hämynen (etualalla) nuorten kanssa ryhmävaihdossa Romaniassa.

”Valmistuin agrologiksi pahimpaan lama-aikaan vuonna 1992. Töitä ei ollut juuri tarjolla. Minusta piti tulla maatalousneuvoja, mutta valmistumisen jälkeen avautui 4H-neuvojan sijaisuus Heinävedellä. Olin opintojen päätyttyä tullut takaisin kotipaikalle Savonrannalle ja tarve oli päästä asumaan omilleen pois kotoa. Tartuin 4H:n tarjoamaan tilaisuuteen, vaikka en ollut koskaan ajatellut työskenteleväni lasten ja nuorten parissa.

Myöhemmin avautui sijaisuus Juuassa, Pohjois-Karjalassa. Sijaisuus muuttui vakituiseksi työsopimukseksi, ja muuan Hämynen sai myös jäämään paikkakunnalle. Sillä tiellä olen edelleen. Yhteinen elämä, perhe lapsineen, talo ja mökkikin ovat rakentuneet paikkakunnalle vuosien aikana. Juuret ovat vahvasti nyt täällä.

Olen ’maaseutuimmeinen’, jolle luonto ja maaseudun rauha ovat tärkeitä asioita perheen lisäksi. Asun honkien keskellä puolisoni maatilalla Juuassa, jonka peltoja viljellään ja metsiä hoidetaan sivutoimisesti. Olemme molemmat kokopäiväisessä palkkatyössä.

Maatilaympäristössä ei lopu tekeminen koskaan, mutta vapaa-ajalla tykkään harrastaa kuitenkin erilaista kuntoliikuntaa, puutarhanhoitoa, uutisten lukemista, kuuntelen äänikirjoja arkisten askareiden lomassa ja hoidan kahta kissaamme. Puolison kanssa myös matkustellaan ja käydään erilaisilla festareilla ja konserteissa.

Olen syntyisin maatilalta Savonrannalta. Siellä opin työnteon ja sen, ettei leipä tule jouten. Maatilan töiden lisäksi opin luovaksi. En saanut paljoakaan valmiina, eikä netti tai some häirinnyt. Mottoni onkin Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä: Ei auta täällä murhe ja valitus, vaan työ ja toimi.

Varmaa on vain jatkuva muutos

Aika on kulunut todella nopeasti. 4H-työ on ollut koko ajan hieman epävarman päällä ja olen tottunut siihen. Muutosta on ollut koko ajan. Alkuun ajattelin, että mennään vuosi kerrallaan – kyllä jotain muuta löytyy, jos tämä ei kanna. Nyt huomaakin jo menneen vuosikymmeniä.

Pirjo Hämynen asuu Juuassa maatilaympäristössä.

Työnkuva ja toiminta-alue ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana. Toisaalta muutos on pitänyt yllä mielenkiintoa. Sitä lapsuudessa opittua luovuutta ja monia taitoja on saanut käyttää hyväkseen.

Työni tapahtuu pitkälti tietokoneella ja puhelimella. Suunnittelen, organisoin, haen rahoituksia, raportoin, hoidan yhdistyksen taloutta ja hallintoa, työllistän nuoria, viestin, koulutan, ohjaan 4H-yrittäjiä, teen sopimuksia, kirjoitan todistuksia, teen kouluyhteistyötä, tuen ja ohjaan kerho- ja leiriohjaajia… Ei ole samanlaista työviikkoa.

Osaksi teen etänä, välillä toimistolla ja joskus liikkuen oman toimialueen sisällä ja viime vuosina lähimaakuntien sisällä. Aluksi työaluettani oli vain Juuka. Melko pian tulivat mukaan hankkeet. Sitten tuli ostopalvelu Nurmeksen 4H:n kanssa, josta seurasi yhdistysten yhdistyminen, ja Valtimo tuli vielä työalueeksi. Nyt yhdistyksen toiminta-alue on pohjoiseteläsuunnassa noin 170 km Sotkamon rajalta Kontiolahden rajalle.

Missään vaiheessa ei ole ollut ongelmaa liiasta rahasta, mutta toisaalta olen ollut lomautettuna vain yhden kuukauden yli 20 vuotta sitten ja sekin todettiin jälkikäteen turhaksi. Yritteliäs on siis pitänyt olla ja joustava. Olen tarkka hallinnon ja talouden toteuttaja sekä sopimusten noudattaja.

Vuosien varrella on syntynyt todella laajat ja vahvat verkostot alueella, joka valitettavasti on muuttotappioaluetta ja jonka syntyvyystilastot näyttävät todelta huonoilta. Muutokset siis jatkuvat 4H-työssä.

Nuorten onnistumiset ja vakaa talous tuovat ylpeyttä

Tähänastisen 4H-urani tärkeimpänä saavutuksena pidän ehkä sitä, että täällä on edelleen taloudellisesti hyvässä kunnossa oleva 4H-yhdistys, joka tarjoaa laadukasta 4H-nuorisotyötä alueellaan. Olemme saaneet myös kiitosta rahoittajilta hyvin hoidetuista kehittämishankkeista.

Vuosien varrella on saanut nähdä nuorten onnistumisia 4H-toiminnassa. Viimeisimpänä Entrecamp, jota oli järjestämässä meidän kaksi aktiivinuortamme, jotka ovat voimaantuneet tästä projektista entisestään. Alueellamme on syntynyt useista 4H-yrityksistä toiminimiyrityksiä, joita voinee pitää myös yhtenä saavutuksena.

Pohdimme yhdistyksemme tulevaisuutta erityisessä työpajassa muutama vuosi sitten ja luotiin muutamia skenaarioita. Yhdistyksemme hallitus on linjannut, että panostamme 4H-nuorisotyöhön, vaikka lasten ja nuorten määrä laskee alueella ja entisen jäsenmäärän pitäminen on haasteellista.

Toiminnan tueksi haetaan erilaisia hankerahoituksia ja tehdään ostopalvelua, joka tukee perustyötä. Hallitus on valmis myös myymään toiminnanjohtajan työaikaa laajemmalle alueelle. Yhteistyötä ollaan valmiita tekemään, kun se hyödyttää 4H-nuorisotyötä.

Suurin haaste nuorisojärjestökentällä on ehdottomasti syntyvyyden lasku, joka vaikuttaa väistämättä toimintaan. Koska tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, järkevä sopeutuminen on tärkeää tehdä ajoissa.

Pirjo Hämynen palkittiin 4H:n Elämäntyö-stipendillä huhtikuussa 2026. Kuvassa Pirjoa kättelee maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

Itse olen ollut mukana oman työalueeni organisaatiomuutoksessa, joka on osoittautunut tarpeelliseksi. Tämä on varmaan edessä monella muullakin yhdistyksellä. Yhteistyön lisääminen yhdistysten ja liiton kanssa on jatkossa entistä tärkeämpää. Koen, että tärkeää olisi pelata yhdessä samaan maaliin.

Vierivä kivi ei sammaloidu!

Olen kiitollinen meidän hyvähenkiselle hallituksellemme, joka on mahdollistanut minulle opinnot töiden ohessa ja opintovapaalla. Elämän ruuhkavuosien jälkeen olen opiskellut eri tutkintoja, joista viimeisimpänä yhteisöpedagogiksi. Koska vierivä kivi ei sammaloidu, tarkoitus olisi vielä opiskella lisää lopputyövuosien aikana. Opiskelu pitää virkeänä ja tuo aina jotain uutta.

Eräs aiempi puheenjohtajamme sanoi, että 4H on Pirjolle kuin oma lapsi. Se hieman herätti ajattelemaan. Toki kun on tehnyt tätä työtä yrittäjämäisesti pitkään, niin tähän on tullut samanlainen suhde kuin yrittäjillä omaan yritykseen.

Koen, että meidän järjestömme valtit ovat nuorten työllistäminen ja 4H-yritystoiminta, joita rahoittajat arvostavat. Toki ryhmätoimintakin on tärkeää, mutta sillä puolella on enemmän kilpailua. Nämä valtit tulisi myös arvottaa, hinnoitella oikein tässä järjestössä. Varsinkaan yhdistystasolla ei aina osata hinnoitella omia palveluja riittävästi.

4H-järjestön merkitys on tässä ajassa aivan sama kuin silloin, kun se rantautui Suomeen Yhdysvalloista lähes 100 vuotta sitten. Nuoret tarvitsevat työtä ja onnistumisen kokemuksia, joita 4H-järjestö voi tarjota ympäri Suomen.”