Arvoisa ministeri, 4H-säätiön edustajat, stipendiaatit ja kutsuvieraat.
Haluan esittää sydämelliset kiitokset 4H-säätiölle meidän kaikkien stipendiaattien puolesta myönnetyistä stipendeistä sekä tästä upeasta tilaisuudesta. Suuret kiitokset kuuluvat myös kaikille 4H-yhdistysten toimihenkilöille ja toiminnassa mukana oleville, jotka ovat tukeneet meidän kaikkien 4H-harrastusta vuosien ajan.
Aloitin itse 4H-harrastuksen monien muiden tapaan kerholaisena pienen kyläkoulun 4H-kerhosta. Myöhemmin olen ohjannut sekä kerhoja että leirejä useamman vuoden ja ne ovatkin olleet ensimmäiset erittäin arvokkaat työkokemukseni.
Ohjaajana oppii monenlaisia myöhemmin opiskelu- ja työelämässä tarvittavia taitoja, kuten suunnitelmallisuutta, vastuuntuntoa ja huolellisuutta. Myös johtamis- ja tiimityöskentelytaidot korostuvat ohjaajan tehtävissä. Koen, että juuri 4H-kerhojen ja leirien ohjaus on ollut merkittävä tekijä myös oman alani löytymisessä hallinnon ja johtamisen parista.
Työkokemuksen kartuttamisen lisäksi toinen merkittävä kokemus 4H:ssa itselle oli 4H-vaikuttajanuorena toiminen vuosina 2024 ja 2025, joista jälkimmäisen sain kunnian olla ryhmän puheenjohtaja. Vaikuttajanuorena opin uutta paitsi viestimisestä ja vaikuttamisesta myös tiimityöskentelystä ja johtamisesta. Pääsimme ryhmän kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan opintomatkan sekä 4H-nuorille suunnatun tapahtuman.
Opintomatkamme suuntautui Tukholmaan ja matka oli erittäin mielenkiintoinen, sillä pääsimme tutustumaan 4H-toimintaan Ruotsissa. Viime keväänä järjestimme 4H-miitin, johon saapui 4H-nuoria ympäri Suomen. Tapahtuma oli mielestäni erittäin onnistunut ja yhdessä loimme mukavan kohtaamispaikan kaikille aktiivisille 4H-nuorille. Toivonkin, että samankaltaisia tapahtumia järjestetään myös tulevaisuudessa.
Pian sata vuotta täyttävän järjestömme arvot – harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi – kulkevat varmasti meidän monien matkassa myös 4H-harrastuksen ulkopuolella. Epävarmassa maailmassa näistä arvoista on hyvä pitää kiinni, sillä ne luovat turvaa ja pysyvyyttä arkeemme. Arvot on opittu lapsena kerhoissa ja vaikka niitä ei silloin ehkä täysin ymmärtänyt, niin näin vanhempana niitä osaa arvostaa. Samalla ymmärtää todella 4H:n ytimen, joka ainakin itselle merkitsee muun muassa yhteisöllisyyttä, rohkeutta kokeilla uusia asioita ja omien unelmien toteuttamista.
Olen todella kiitollinen 4H-järjestölle kaikista näistä mahdollisuuksista. Olen päässyt harrastamaan, ottamaan ensimmäiset askeleet työelämässä, kokeilemaan yrittäjyyttä ja saanut uusia ystäviä vapaaehtoistehtävien kautta. Lisäksi olen saanut monia arvokkaita kokemuksia ja rohkeutta lähteä toteuttamaan niitä omia unelmia. Lopuksi haluaisinkin kannustaa kaikkia unelmoimaan ja tekemään niitä asioita, joista oikeasti tykkää – ja muistakaa, sinä olet idea, toteuta se!
Kiitos.
Viivi Kautto
Joroisten 4H-yhdistys