Aloitin kesätyöt Suomen 4H-liiton kansainvälisten asioiden harjoittelijana toukokuun puolessa välissä. Vaikka olen luonteeltani jännittäjätyyppiä, kesätöiden aloittamista jännitin yllättävän vähän, sillä olin jo kevään mittaan osallistunut Suomesta ulkomaille lähtevien International 4H Youth Exchange (IFYE) -vaihtareiden tapaamisiin sekä etäyhteyksin että paikan päällä. 4H:n toimisto ja työyhteisö olivat siis jo tuttuja työsuhteen alkaessa.
Pidän kielten opiskelusta ja mielestäni kieltä oppii parhaiten sitä käyttämällä. Muun muassa tästä syystä kiinnostuin kesätyöpaikasta, sillä työpaikkailmoituksessa korostettiin, että työkielenä on suomen lisäksi myös englanti. Olen ollut tuutorina Suomeen saapuville vaihto-oppilaille ja osallistunut useisiin vastavuoroisiin vaihto-ohjelmiin Saksassa, Ranskassa ja Italiassa peruskoulussa ja lukiossa. Lisäksi olen opiskellut yhden lukukauden Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Myös näiden kokemusten innoittamana päätin hakea kesätöihin 4H:lle kansainvälisten asioiden harjoittelijaksi.
Suoraan tositoimiin
Oma 4H-polkuni alkoi keppihevos- ja lemmikkikerhojen ohjaajana kotipaikkakuntani Kangasalan 4H-yhdistyksessä. Harjoittelun kattavan perehdytyksen aikana tietämykseni ja ymmärrykseni 4H-liiton ja -yhdistysten toiminnasta syveni. 4H:n uusi strategiakausi ja lähestyvä 100-vuotisjuhlavuosi valottivat niin toiminnan tulevaisuutta kuin myös sen pitkää ja arvokasta historiaa.
Perehdytyksen jälkeen pääsin suoraan tositoimiin, sillä aloin heti suunnittelemaan ja selvittelemään ulkomailta Suomeen saapuvien vaihtareiden siirtymiä vaihtoperheiden välillä sekä Helsingissä pidettävien orientaatiopäivien ohjelmaa.
Jännityselementti ja aivopähkinöitä
Kesän päävastuualueeni voi tiivistää kahteen: IFYE-vaihto ja Pohjoismainen 4H-leiri Ruotsissa. Suomeen saapuvien IFYE-vaihtareiden orientaatiopäiviin tuli hieman lisäjännitystä Finnairin lakkojen osuessa vaihtareiden saapumispäiville. Kaikki vaihtarit saatiin kuitenkin kahdessa erässä sujuvasti kesäkuiseen ja sateiseen Suomeen.
Oli erittäin palkitsevaa saada vihdoin kasvot nuorille, jotka olivat tähän hetkeen asti olleet lähinnä nimiä matkasuunnitelmien otsikoissa. Orientaatiopäivien aikana tutustuimme toisiimme, nauroimme ja opimme paljon uutta puolin ja toisin kulttuureistamme. Oli hienoa huomata, kuinka vaihtareista huokui kiinnostus uutta maata ja sen tapoja kohtaan!
Pohjoismaisen 4H-leirin valmistelut alkoivat myös heti työsuhteeni alussa. En ole aikaisemmin osallistunut näin suuren mittakaavan leirille ja yllätyin, kuinka paljon järjestelyä, logistiikkaa ja erilaisia aivopähkinöitä kohtasimme jo ennen leirin alkua. Leiriviikko telttamajoituksineen sujui hienosti, ja oli upeaa nähdä, kuinka rohkeasti leiriläiset tutustuivat toisiinsa kielimuureista huolimatta. Leiriviikko oli äärimmäisen opettavainen kokemus!

Yllätysvieraita
IFYE-vaihdon käytännönjärjestelyjen ja Pohjoismaisen 4H-leirin lisäksi pääsin esittelemään Suomen 4H:n toimintaa ja suomalaista kulttuuria kymmenen yhdysvaltalaisen 4H:laisen porukalle. Oli todella mielenkiintoista kuulla, miten 4H:n synnyinmaassa toimitaan. Minulle tuli yllätyksenä se, että 4H:n toiminta on sidoksissa paikallisiin yliopistoihin.
Kesän aikana lisäksi päivystin, eli olin tukena sekä ulkomailta tulleille että Suomesta lähteneille vaihtareille ja vaihtoperheille. Päivitin ja päivystin myös 4H-liiton somekanavia heinäkuussa, mihin sain viestintätiimiltä hyvät ohjeet. Mielestäni oli hauskaa koota vaihtoon liittyviä postauksia ja päästää oma luovuus valloilleen!

Itsevarmana kohti tulevaa
Voin lämpimästi suositella kesätyötä kansainvälisten asioiden harjoittelijana kenelle tahansa, joka nauttii uusiin kulttuureihin tutustumisesta, kaipaa mielekästä työtä, eikä pelkää puhua vierailla kielillä.
4H-liitto on työnantajana joustava ja etätyömahdollisuus mahdollisti kesästä nauttimisen töiden ohella. Huippu työyhteisö ja erityisesti esihenkilöni Johanna Pölkki tekivät kesästä ikimuistoisen. Kommunikaatio Johannan kanssa oli avointa ja yhteistyö äärimmäisen toimivaa. Johannalta uskalsi aina kysyä apua!
Työssäni oli sopivassa suhteessa vastuuta ja vapautta. Koin, että minuun ja tekemiseeni luotettiin. Vaihtelevat työtehtävät varmistivat lisäksi sen, että työ pysyi mielenkiintoisena. Kansainvälisten asioiden harjoittelijana kartutin osaamistani laaja-alaisesti ja lähden kohti tulevaa entistä itsevarmempana luottaen omiin kykyihini.
Suurkiitokset vielä kaikille ihanasta kesästä!
Iida Iittainen