Yrittäjän päivä innostaa ja rohkaisee nuoria yrittäjyyteen

Yrittäjän päivää vietetään nyt jo 22. kerran torstaina 5.9.2019 Tampereella pääjuhlassa sekä monissa muissa tempauksissa ja tapahtumissa ympäri Suomea. 4H on ollut mukana pääjuhlan suunnittelutoimikunassa ja järjestöllä on kaksi toimintarastia Polku yrittäjyyteen -päivätapahtumassa sekä nuoria 4H-yrittäjiä puhumassa iltajuhlassa.

Yrittäjän päivänä 5.9. eri puolilla maata kuntien, yrittäjien, järjestöjen ja oppilaitosten tilaisuuksissa juhlistetaan suomalaista yrittäjyyttä. Yrittäjän päivän tavoitteena on kertoa yrittäjyyden merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa, nostattaa sen arvostusta ja saada nuoret innostumaan yrittäjyydestä. Luvassa on raikas, vauhdikas ja varmasti ajatuksia herättävä tapahtuma päivällä Tampereen kaupunkiseudun nelosluokkalaisille ja illalla valtakunnallinen pääjuhla kutsuvieraille. Päivän teemana on tänä vuonna yrittäjyyskasvatus ja yrittäjäksi kasvaminen.

”Tapahtumaa on suunniteltu viime lokakuusta alkaen ja matka on ollut todella mielenkiintoinen. On ollut hienoa tehdä yhteistyötä yrittäjyyskasvatuksen toimijoiden sekä Yrittäjän Päivä -säätiön kanssa. Tämä on myös ainutlaatuinen tapahtumakokonaisuus, koska päivä jakaantuu kahteen eri osioon, toiminnalliseen tapahtumaan lapsille ja vähän varttuneempien iltajuhlaan. Polku yrittäjyyteen -lastentapahtumaan kutsuttiin kaupunkiseudun neljänsiä luokkia, ja paikat täyttyivät muutamassa tunnissa. Mukaan on tulossa 10 luokkaa eli noin 250 ala-astelaista”, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Jenna Tuominen Tampereen kauppakamarista.

Yle lähettää live-striimiä Tampereelta

Polku yrittäjyyteen -tapahtuman toimintaradalla on paljon yrittäjyyteen, yritteliäisyyteen sekä omaan aktiivisuuteen kannustavaa puuhaa. 4H:n omat toimintarastit liittyvät ruokahävikin ehkäisyyn (Safkasankarit-kahvila) sekä kestävää elämäntapaa esille nostavaan kiertotalouteen (Tuuna tuote -piste). Rasteilla lapsia ohjaavat 4H-liiton työntekijät.

”Radalla on tehtäviä kymmenellä eri pisteellä. Tehtävät voivat liittyä esimerkiksi kiertotalouteen, tuotteiden ”tuunaamiseen”, äänestämiseen tai oman yrityksen perustamiseen. Lisäksi YES Caféssa YES-verkosto jakaa opetushenkilöstölle vinkkejä yrittäjyyskasvatukseen”, kertoo Tuominen.

Yle kuvaa live-striimiä Areenaan Yrittäjän päivän lastentapahtumasta. Lähetys alkaa torstaina 5.9. klo 12:00 ja luvassa on muun muassa otoksia toimintaradan vilinästä sekä pieniä haastattelupätkiä. Myös 4H:n toiminta näkyy live-striimissä. Linkki suoraan lähetykseen Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50270466

Yrittäjän päivän pääjuhlaa isännöi Tampereen kauppakamari

Tänä vuonna Yrittäjän päivän pääjuhlan järjestelyistä vastaa Tampereen kauppakamari. Iltajuhlassa kuullaan nuorten ja kokeneiden yrittäjien omakohtaisia kokemuksia yrittäjyydestä, yrittäjänä menestymisestä ja sen haasteista. Juhla järjestetään Ylen Factory-hallissa Mediapoliksella, Tampereen Tohlopissa. Juhlan juontaa Ylen uutisankkuri ja -tuottaja Tommy Fränti. Pääjuhlan esiintyjät ja ohjelma löytyvät osoitteesta www.yrittajanpaiva.fi.

Tapahtuman suunnitteluryhmässä ovat mukana Talous ja nuoret TAT, Suomen 4H-liitto, Nuori Yrittäjyys, YES-verkosto, Tampereen yrittäjyyskasvatus ja työelämätaitojen OPS-agentit, Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio, Tampereen yliopiston digitaalisen valmistuksen verstas Fablab, Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemia ja Y-kampus, sekä Ylöjärven lukion Yrittäjyyslinja.