Mitä yhteistä on zombielokuvilla ja Suomen kansanperinteellä?

Äkkiseltään voisi kuvitella, että vastaus otsikon kysymykseen olisi yksinkertaisesti: Ei mitään. Ainakaan viimeksi kun tarkistin, Kalevalassa zombit eivät ole valtaamassa maailmaa, kukaan ei syö kenenkään aivoja eikä Väinämöinen pamauta haulikolla zombeja hengiltä – vaikka muuten kova jätkä onkin.

Mitenkään Kalevalaa väheksymättä, Suomen kansanperinne on kuitenkin paljon muutakin. Puhutaan tuhansia vuosia vanhasta perinteestä ja uskomuksista, joista yllättävän harva on edes tietoinen. Nämä tarinat ovat kulkeneet tavallisten ihmisten parissa suusta suuhun. Niitä on kerrottu sekä töiden ohessa että illalla tulisijojenkin ääressä ennen nukkumaan menoa.

 

IMG_0200

Tanssivia vainajia ja pirun kakaroita

Kansantarinoita kuuntelivat niin lapset kuin aikuisetkin. Lyhyesti sanottuna ne olivat viihdettä ennen televisioita ja ihmisten arkipäivän uskomuksia ennen kristinuskoa. Ne heijastelevat mielikuvituksen vahvaa voimaa ja nokkeluutta, josta voi todella olla ylpeä. Ne ovat kaikkien suomalaisten juuria ja perintöä, jota kannattaa vaalia.

Suomalainen kansanperinne on täynnä kiehtovia, uniikkeja olentoja. Tarinoissa mellastivat niin kalmanväki, hiidet, ihtiriekot, pirut kuin kummituksetkin.

Murhatut lapset tekivät äitinsä hulluiksi itkullaan, vainajat heräsivät yöllä tanssimaan renkien kanssa ja pirut vaihtoivat ihmislapsia omiinsa, jos äiti erehtyi kiroilemaan. Rumat mädältä haisevat vampyyrit nousivat yöllä haudoistaan ja joivat ämpäreittäin lehmien verta, rikkoivat paikkoja ja aiheuttivat erilaista kiusaa.

Riettaita sapatteja ja vainajien juhlia

Tiesitkö, että suurin osa nykyisistä juhlapyhistämme ja niihin liittyvistä perinteistämme on perua ajoilta jolloin henkiolentoihin vielä uskottiin ja näitä tarinoita kerrottiin? Esimerkiksi joulu oli alun perin vainajien juhla. Myös pääsiäisnoitien perinne juontaa juurensa tuhansia vuosia vanhasta kansanuskosta. Tarina kertoi, että pääsiäisen aikoihin noidat lensivät paholaisen luokse ja pitivät omaa rietasta sapattiaan kyöpelivuorella.

Suomessa uskottiin, että jouluyönä vainajat vaeltavat maanpäällä. Meillä oli pitkään tapana lämmittää sauna niitä varten ja jättää kaikki ruuat pöydälle, jotta ne eivät jäisi vainoamaan taloa. Tästä tavasta syntyi perinne siitä, että jouluna yölläkin saa syödä. Kerrottiin myös, että vainajat pitivät kirkossa omaa messuaan keskiyöllä. Siellä elävät kuolleet kuuntelivat kylmän hiljaisuuden vallitessa kuolleen papin saarnaa kynttilöiden värähtelevässä valossa. Onneton elävä, joka siihen messuun eksyi, revittiin kappaleiksi. Tältä kohtalolta saattoi pelastautua vain juoksemalla ristiin kynnetylle pellolle ja pysymällä siellä aamuun asti. Kuolleet eivät pelänneet mitään muuta kuin aamua tai kukon kiekumista.

Sulassa sovussa kalmanväen kanssa

Eläviä kuolleita kutsuttiin nimellä kirkonväki tai kalmanväki. Kuolleet elivät hautausmaalla. Ulkonäöltään ne saattoivat olla hyvinkin erilaisia: toiset muistuttivat enemmänkin demoneja tai zombeja, jotkut olivat puiden korkuisia ja mustia kuin varjot.

Kalmanväki eli yleensä rinnakkain elävien kanssa sulassa sovussa, mikäli väen rauhaa ei häiritty. Jos kuitenkin joku erehtyi häiritsemään tai loukkaamaan eläviä kuolleita, ne saattoivat tartuttaa Kalmaksi kutsutun sairauden. Tämä sairaus teki kantajastaan mielipuolen. Ne saattoivat myös alkaa roikkua elävän perässä kulkueena, kunnes tämä seurasi niitä hautaan.

Zombin kanssa saunaan?

Kalmanväki oli hyvin voimallista ja tiesi paljon asioita. Monet noidat kysyivätkin kalmanväeltä loitsuja tai muita asioita, joita halusivat tietää. Voimalliset noidat kykenivät myös hallitsemaan kalmanväkeä ja käskemään sitä tekemään asioita puolestaan. Kalevalassakin mainitaan kalmanväki, hädässä oleva Antero Vipunen kutsuu sitä avukseen seuraavanlaisilla sanoilla:

”Nostan maasta mannun eukot, pellosta peri-isännät,

kaikki maasta miekkamiehet, hiekasta hevoisurohot

väekseni, voimakseni, tuekseni, turvakseni

tässä työssä työlähässä, tässä tuskassa kovassa.”

Tästä perinteestä löytyy selkeä yhtymäkohta vanhoihin zombielokuviin, joissa zombit ovat nimenomaan voodoo-noitien orjia. Meidän tuntemamme apokalyptiset zombielokuvat ovat itse asiassa tässä genressä suhteellisen uusi ilmiö, jonka aloitti vasta 1968 julkaistu George Romeron elokuva Night of the living dead. Enemmän kalmanväessä on kuitenkin yhtymäkohtia nykyajan inhimillisiin vampyyreihin.

Toisin kuin zombielokuvissa kansanperinteen elävät vainajat eivät olleet vain raivoavia hirviöitä, jotka söivät aivoja tai passiivisia noitien orjia. Kalmanväki kykeni loukkaantumaan, juonittelemaan ja vaatimaan oikeutta siinä kuin ihmisetkin. Lisäksi jotkut vainajat saattoivat harrastaa kuoltuaan samoja asioita kuin eläessäänkin. Esimerkiksi eräässä tarinassa eläessään tanssinhaluinen piika tanssi vielä kuoltuaankin. Herää kysymys, miten zombielokuvat muuttuisivat, jos zombit osaisivatkin keskustella, itkeä, nauraa ja loukkaantua siinä kuin ihmisetkin? Tai liittyisivät seuraan kirkossa tai saunassa?

Lisätietoa janoaville

Vieläkö Suomen kansanperinne kuulostaa tylsältä ja kuivalta?

Aiheesta kiinnostuneille suosittelen lukemiseksi Lauri Simonsuuren toimittamaa kokoelmaa Myytillisiä tarinoita. Se on laaja kokoelma Suomalaisia kansantarinoita eri aiheista aina vainajista trulleihin, piruihin ja haltijoihin. Nuorimmille se voi kuitenkin olla raskasta lukea. Tarinoita voi kuitenkin lukea myös aihepiirin mukaan oman kiinnostuksensa mukaan. Koko kirjaa ei myöskään ole pakko lukea heti.

Jos haluaa aloittaa jostain helpommasta, Merja Leppälahden kirjoittama Vahvaa väkeä: Kotimaisia uskomus ja fantasiaolentoja on myös erinomainen johdatus aiheeseen.

Oma lapsuuteni suosikki on ehdottomasti Elina Rannan kirjoittama ja Maija Rannan kuvittama Haltijoiden mailla, maahisten majoissa. Kirja sopii lapsille, mutta koukuttaa myös varttuneemman lukijan hyvillä tarinoillaan ja upealla kuvituksellaan.

Sarjakuvien ystävälle suosittelen lämpimästi M. A Jeskasen sarjakuvia Perkele: Myytillisiä tarinoita ja Santala.

Tallenna

Rimma Erkko

24-vuotias Tampereella asuva kirjallisuudenopiskelija.
Random fakta itsestäni: ”Minulla on seinälläni kummituspehmolelu, joka on ollut minulla 2-vuotiaasta asti.”

Pidä garderobisi kunnossa

4H:n, Marttojen ja Globe Hopen yhteistyökisassa Garderobissa tuunataan vanha t-paita uuteen uskoon. Kisa kannustaa ekologisempaan kuluttamiseen. Marttojen vinkeillä pidennät vaatteittesi käyttöikää etkä kasvata kaatopaikan tekstiilijätevuorta. Lue lisää...