Ruokailoa lapsille 38 Ruokakoulussa

Lasten Ruokakouluja toteuttavat suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset eri puolilla Suomea, ja niihin osallistuu lähes 700 lasta. Ruokakoulun ohjaamisessa on mukana noin 150 nuorta apuohjaajaa, joille ohjaajana toimiminen on hieno työkokemus.

4H-yhdistykset toteuttavat ruokakouluja neljän päivän mittaisina päiväleireinä koulujen lomakaudella eri puolilla Suomea.

”Ruokakoulujen ilmoittautumisen auettua ruokakoulu.fi-sivustolla maaliskuussa ovat ruokakoulut täyttyneet vauhdilla”, kertoo Suomen 4H-liiton kehityspäällikkö Virpi Skippari, joka vastaa ruokakoulutoiminnan kehittämisestä ja koordinoinnista.

Yhteinen ruokailu antaa voimaa

Leireille osallistuvat 8–12-vuotiaat lapset niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Ruokakouluissa opitaan ruoanvalmistustaitoja, edistetään paikallisen ruoan tuntemusta ja koetaan syömisen yhteisöllistä voimaa.

”Lasten palautteissa ruoan valmistaminen itse ja perheiden yhteiset ruokailuhetket ovat saaneet erinomaista palautetta”, iloitsee Virpi Skippari.

”Osana Ruokakouluja järjestetään maatilavierailu, joka vuodesta toiseen näyttää olevan lähes jokaisen Ruokakoulun kohokohta niin lasten kuin ohjaajien mielestä. On tärkeää näyttää lapsille, mistä ruoka tulee ja miten sitä tuotetaan. Ruuan reitin tunteminen lisää ruoan arvostusta”, painottaa ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK ry.

”Yhteistyökumppanuus Ruokakoulu-toiminnassa on meille ensiarvoisen tärkeää, sillä haluamme innostaa helppoon ja hauskaan, mutta myös uudenlaiseen tapaan tehdä ruokaa – aina siististi ja mutkattomasti. Syödään hyvin myös arkikiireiden keskellä”, kannustaa Metsä Tissuen SAGA-brändin markkinointiasiantuntija Elisa Nevala.

Osa Ruokakouluista saa vieraakseen uuden Maitolähettilään, jonka nimi julkaistaan 1.6. Maitolähettiläs pitää lapsille maitoon ja terveelliseen ruokavalioon liittyvät tietoiskut. Terveellisistä ruokavalinnoista keskustellaan osana kaikkien ruokakoulujen ohjelmaa.

Toimittajat ovat tervetulleita tutustumaan

Toimittajat ja valokuvaajat ovat tervetulleita vierailemaan eri puolilla Suomea järjestettäviin ruokakouluihin. Voitte haastatella lapsia, ohjaajaa tai apuohjaajina toimivia nuoria. Voitte sopia vierailuajankohdan valitsemaanne ruokakouluun ottamalla yhteyttä kyseisen ruokakoulun vastuuhenkilöön. Löydä lähin Ruokakoulu.

Ruokakoulu – Matskolan -toimintaa koordinoi Suomen 4H-liitto yhdessä Finlands svenska 4H:n kanssa. www.ruokakoulu.fi

Lisätietoja:

Virpi Skippari
kehityspäällikkö
Suomen 4H-liitto
p. +358 44 783 0302
virpi.skippari(a)4h.fi

 

Marjaana Liukko
nuorisotyön johtaja
Suomen 4H-liitto
p. +358 44 783 0301
marjaana.liukko(a)4h.fi

www.ruokakoulu.fi

#ruokakoulu #4hsuomi

 

 

Metsäpelileirit alkavat toukokuussa Lapissa

Metsäpelileirit kokoavat yhteen lapset ja nuoret, jotka ovat innostuneet luonnosta ja pelaamisesta. Metsäpelileireillä pelataan digissä ja livenä. Leirit ovat osallistujille ilmaisia sisältäen ohjelman, ruokailut, yöpymiset ja vakuutukset. Lue lisää...

Pohjois-Pohjanmaan lapset ja nuoret oppimaan ympäristölukutaitoa lahjoituksen turvin

Professori Mauno Rönkkömäki on lahjoittanut syntymäpäivälahjarahastonsa varat Pohjois-Pohjanmaan lasten ja nuorten ympäristölukutaidon edistämiseen. Varat tulevat osaksi 4H-säätiön stipendirahastoa. Mauno Rönkkömäki -rahaston varoja jaetaan stipendeinä toimintaan, joka edistää nuorten ympäristölukutaidon kehittymistä.…