4H:laiset mukana ennätysjahdissa: 6.9. tehdään #LuomupuuronME

Pro Luomu ry kutsui 4H-järjestön mukaan tekemään Luomupuuron syönnin maailmanennätystä. 4H:ssa tempaistaan syömällä ja maistelemalla luomupuuroa muun muassa 4H-kerhoissa, joita on lähes 3000 eri puolilla Suomea.

– Luomupuuron maailmanennätykseen osallistuminen on hyvä tapa tutustua lasten kanssa myös vastuullisen kokkailun maailmaan, kertoo kehityspäällikkö Virpi Skippari 4H-liitosta.

Ruokakasvatus on vahvasti esillä suuressa osassa 4H-toimintaa, sillä kokkausta ja muitakin ruokaan liittyviä asioita opetellaan esimerkiksi 4H-yhdistysten Ruokakouluissa. Puuron keittäminen on mainio arjen taito, joka jokaisen lapsen on hyvä osata.

Luomupuuroa keitellessä kerhoissa voidaan keskustella luomusta viljelymenetelmänä, ja miettiä ruoan kulkua pellolta pöytään. Kerhoissa voidaan pohtia myös luomutuotannon vaikutuksia ympäristöön.

Haaste koko kansalle

Kaikki yksittäiset kuluttajat voivat osallistua tempaukseen syömällä ja somettamalla: Instagram #LuomupuuronME ja Twitter #LuomupuuronME. Maailmanennätyksen tekemiseen lasketaan kaikki päivän aikana syödyt luomupuurot.

Luomupuuron ME -kampanjaan pääsevät mukaan kaikki toimijat, jotka järjestävät ennätyspäivänä oman puurotempauksen. Kampanjan tavoitteena on, että ennätyspäivänä koko Suomi hukkuu luomupuuroon, ja maailmanennätys syntyy sadoista tuhansista luomupuuroannoksista.

Luomupuuro syödään maailmakartalle satavuotiaan Suomen kunniaksi. Luomupuuron ME on osa Syödään yhdessä -hanketta, joka on osa Suomi 100 -ohjelmaa.

Luomupuuron ME -tempaus on osa Luomun koordinaatiohanketta, jota rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma.

Lisätietoja:

viestintäassistentti Aura Lamminparras, Pro Luomu ry, puh. 040 556 8097, aura.lamminparras(at)proluomu.fi ja www.luomupuuro.fi

Lisätietoja 4H:n mukana olosta:

kehityspäällikkö Virpi Skippari, Suomen 4H-liitto, puh. 044 783 0302, virpi.skippari(a)4h.fi

Vinkiksi muutama 4H:n puuro-ohje:

Mannapuuro

Omena-porkkanapuuro

Puuroa ja vihersilppua

Tuorepuuro

Lisää herkullisia reseptejä: http://www.luomupuuro.fi/reseptit/

Facebookissa kannattaa seurata tempauksen virallista sivua.

Tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/405641806466948/?notif_t=plan_user_joined&notif_id=1494217072112675

Pro Luomu ry:n tiedote: https://www.epressi.com/tiedotteet/ruoka-ja-elintarvikkeet/armeija-marssii-syksylla-luomupuurolla.html

Tallenna

Tubettavat 4H-yrittäjät ovat tässä!

Kolme upeaa 4H-yrittäjää avaa salaiset kansionsa ja kertoo kesäkuun ajan, millaista on 4H-yrittäjän arki. Tässä he ovat: Reetta, Karoliina ja Late! Kipinäyrittäjät ovat nuoria, jotka ovat syttyneet 4H-yrittäjyyteen. YouTuben kautta…

Vuotuinen säkkikeräys käyntiin jo 42. kerran – Katso keräyspisteet

Tiistaina 13. kesäkuuta käynnistyi perinteinen Suomen 4H-liiton, Finlands Svenska 4H:n ja paikallisten 4H-yhdistysten järjestämä lannoite- ja siemensäkkien keräys. Keräyksen avaustilaisuus järjestettiin Hausjärven 4H-yhdistyksen keräyspisteellä Kanta-Hämeessä. Lue lisää...