Maaliskuussa 2020 maailmanlaajuiseksi epidemiaksi levinneen koronaviruksen vaikutukset näkyivät myös Suomessa ja järjestökentässä. 4H-liitto teetti ympäri Suomea toimiville 4H-yhdistyksille kyselyn, jossa selvitettiin poikkeustilan vaikutuksia yhdistysten toimintaan ja talouteen. Vastauksissa nousi esille uusien etätoimintamuotojen nopea haltuunotto ja innovatiivisuus, mutta myös huoli yhdistysten taloudesta. Keväällä 2020 Suomessa elettiin poikkeustilanteessa, jollaisessa 4H-järjestö – tai oikeastaan kukaan suomalaisistakaan – ei …
Valtioneuvosto antoi uudet linjaukset koronaepidemiaan liittyvien toiminta- ja kokoontumisrajoitusten suhteen 4.5.2020. Niiden pohjalta myös 4H-järjestö on ohjeistanut loppukevään ja kesän 2020 toimintaa. Ohjeistukset koskevat muun muassa kerhotoimintaa, leirejä, Ruokakouluja ja nuorten työllistämistä. 1.6. alkaen kokoontumisrajoitus nousee kymmenestä ihmisestä 50 ihmiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että kesäkuun alusta lähtien paikallista 4H-nuorisotyötä tekevissä 4H-yhdistyksissä voi toteuttaa taas …
Valtioneuvosto on suositellut, että tartuntojen vähentämiseksi tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Myös isoja kokoontumisia tulee välttää. Valtioneuvosto on pidentänyt rajoituksia 13.5. asti, mikä koskee suoraan mm. kerhotoimintaa ja kouluissa tapahtuvaa toimintaa. Suomen 4H-liiton suositus on noudattaa viranomaissuosituksia. Suomen 4H-liitto linjaa, että: Kasvokkain tapahtuvan, ryhmämuotoisen 4H-kerho- ja tapahtumatoiminnan tauko kestää kevätkauden …
Lasten ruokakouluja toteuttavat suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset eri puolilla Suomea, ja niihin osallistuu lähes 800 lasta. Tänä kesänä lapsille järjestetään 50 ruokakoulua ja teemana on peruna. 4H-yhdistykset toteuttavat ruokakouluja neljän päivän mittaisina päiväleireinä koulujen kesälomakaudella eri puolilla Suomea. Suurin osa ruokakouluista on kesäkuussa. Ruokakoulun ohjaamisessa on mukana noin 180 nuorta apuohjaajaa, joille ohjaajana toimiminen …
Nyt on tarjolla ainutkertainen mahdollisuus – viikko lähdes kolmensadan eri puolilta maailmaa olevan 4H-laisen seurassa. Etelä-Korean 4H järjestää 23.-28.9.2019 ensimmäisen maailmanlaajuisen 4H-leirin, Global 4-H Leadership Camp. Paikka on Miterre Youth Hostel Jejun saari Etelä-Koreassa. Leirin virallinen kieli on englanti.