4H-kerhonohjaajat

Kerhonohjaaja on 4H-kerhon sydän. Kerhoja ohjatessa oppii työelämätaitoja ja tienaa omaa rahaa. Ideoita ohjaamiseen voi ammentaa esimerkiksi omasta harrastuksesta.

4H-kerhoja ohjaavat nuoret kerhonohjaajat, aikuiset 4H-vapaaehtoiset sekä 4H-yhdistysten toiminnanohjaajat ja toiminnanjohtajat. Kerhonohjaaja vastaa kerhon kokoontumisista, suunnittelee kerhon ohjelman ja toimii roolimallina kerholaisille. Nuori kerhonohjaaja kerryttää ohjatessa arvokasta työkokemusta ja saa ohjaamisesta palkkion.

Suomessa toimii yli 3 000 lapsille suunnattua 4H-kerhoa. Jokaista niistä ohjaa koulutettu kerhonohjaaja tai ohjaajapari. Alaikäraja kerhon ohjaamiselle vaihtelee hiukan kerhosta ja 4H-yhdistyksestä riippuen. Apuohjaajaksi voi päästä, kun on täyttänyt 13 vuotta. Apuohjaaja toimii aikuisen kerhonohjaajan kanssa. Omaa kerhoa voi päästä ohjaamaan yksin tai parin kanssa 15-vuotiaana.

Neljä kerholaista ja ohjaaja.

4H-yhdistys perehdyttää aikuiset vapaaehtoisina toimivat kerhonohjaajat 4H-toiminnan keskeisiin sisältöihin. Nuoret kerhonohjaajat saavat koulutuksen, joka antaa varmuutta ja valmiuksia ohjaamiseen. Koulutuksesta saa myös todistuksen ja opintopisteitä. 

Uusia kerhonohjaajia etsitään yleensä loppukesästä ja alkuvuodesta. Kerhon ohjaamisesta kiinnostunut voi ottaa yhteyttä lähimpään 4H-yhdistykseen, jonka yhteystiedot löytyvät tämän sivun lopussa olevasta hakutoiminnosta. 

4H-kerhonohjaajille suositellaan 4H:n jäseneksi liittymistä. Jäsenenä pysyt kärryillä 4H-yhdistyksen tapahtumista, pääset käsiksi jäsenetuihin ja tuet koko järjestön toimintaa.

Kiinnostaako kerhonohjaajuus?

4H-akatemian sivuilta löydät ohjaajille suunnattua tietoa ja vinkkejä.

TOP-tehtäväsivustolla tietoa ja materiaaleja ohjaamisen avuksi 

TOP-tehtäväsivustolla on askarteluohjeita, reseptejä, vinkkejä ja muita inspiroivia tehtäviä kerholaisille. TOP-tehtäviä kannattaa hyödyntää kerhon ohjelman suunnittelussa. Sivulle rekisteröitymällä voi luoda omia tehtävälistoja.

TOP = Tekemällä oppii parhaiten

TOP-tehtäväpankista löytyy yli tuhat 4H-kerhoihin tarkoitettua tehtävää.